Keltainen kahvakuula. Nyt se on sitten teidän ehdotuksestanne hankittu eli kiitos ideasta, jonka kommenttiboksistani bongasin! Koska pyrin löytämään yleispätevän kuulan, ostin hetken pohdinnan jälkeen 8-kiloisen. Aikanaan tein treenit 12-kiloisella, mutta nyt kunto on paljon huonompi ja rehellisyyden nimissä oikea käteni niin rikki, että jo tämän nostaminen ylös sattuu.

Voi olla, että tuo inhottava käsikipu hellittää, kun en enää työntele lastenrattaita aamusta iltaan, mutta on myös mahdollisuus, että se pahenee, koska tulen istumaan töissä paljon tietokoneella. Täytyy tosissaan paneutua hyvin työasennon etsimiseen, työtuoleihin ja muuhun ergonomiaan, etten jumita itseäni lopullisesti. Onkohan satulatuoleista mihinkään?

  

Olin salaa tyytyväinen, että Clas Ohlsonilta ostettu kasin kahvakuula oli juurikin keltainen, sillä kehittelen kasvavaa pakkomiellettä tuohon väriin näin syksyn kynnyksellä. Odottakaapa, kun ehdin kuvata uuden syystakkini blogiin! Ihan hetkeen se ei kyllä taida tapahtua, sillä tämä päiväkotitotuttelu on aika intensiivistä puuhaa. Nytkin postailen kuvia, jotka on otettu jo vähän aikaa sitten.

Odotan riemulla ja samalla kauhulla ensi viikkoa, kun tähän sekavaan olotilaan lisätään vielä oman päivätyöni alku ja kaikki opettelu uudessa duuniympäristössä. Tarvitsen jostakin lisää tunteja vuorokauteen. Toisaalta tehokkuuteni tulee kasvamaan, kun voi keskittyä siihen, mitä tekee eikä tarvitse jakaa töitä 15 minuutin pyrähdyksiin taaperoarjen vuoksi.

Psst! Tiitiäinen & Tyllerö -verkkokauppa lähetti minulla Instagramissa ihailemani julisteen, jossa sitruunoista sanotaan niin osuvasti, etten voisi samaistua mihinkään muuhun näin vahvasti. Oli pakko ottaa juliste taustaksi, jotta kahvakuula oikein pomppaa esiin! :)