Valmistautukaa ristiriitaan, joka saattaa vetää kulmat kurttuun. Ahdistus pakottaa postaamaan, mutta kuvamateriaalia ei oikein ole. Tämän päivän Blockfest-asukuvat saavat rytmittää tekstiä, sillä muuta ei löydy varastostani. Tavallaan hymykuvat kyllä liittyvät aiheeseen. Tämä viikko on nimittäin olla sellainen tunteiden vuoristorata, etten toivoisi tämän kaltaista heittelyä edes pahimmalle viholliselleni, vaikka niitä hyviäkin hetkiä on joukkoon mahtunut.

Koko syksyni heitti häränpyllyä. Yhtäkkiä kaikki, mihin olin mukavasti tuudittautunut, romahti. Päivähoitojutut, työt, kaikki. Mieheni yritti lohduttaa hokemalla omaa suosikkimantraani siitä, miten kaikki järjestyy ajan kanssa, mutta nyt se ei lohduttanut, sillä syyskuuhun ei juurikaan ole aikaa. Vietin tämän aamun puhelimessa punoen varasuunnitelmia, sillä se auttaa edes vähän enemmän kuin eilinen hysteerinen räkäitkeminen metsässä. Jossakin vaiheessa tuntui, että kaikki on tehty ja nyt voi vain odottaa. Varmistin Nooralta, että mennäänhän tänään Blockfesteille? Mennään.

Noora-raukka joutui kuuntelemaan avautumistani jo eilen, mutta tuo “jalat maassa” -tyyppiä edustava ystäväni saa minut aina jotenkin rauhoittumaan. Niin nytkin. Blockfestin Sokoksen VIP-puolella lukioaikojen rakkauttani eli kinkku-mozzarellasalaattia mussuttaessani oloni oli jo vähän parempi. Ajattelin, että on sitä ennenkin pystytty ihmeisiin ennätysajoissa. Puhuttu itsensä sisään lukioon ja muututtu vastuuttomasta sinkusta avoliitossa asuvaksi äidiksi. Onhan noita.

toppi – DIY

housut – Chiara Forthi*

urheiluliivit – H&M

reppu – Adidas (lainassa taaperolta)

lippis – Vesala (fanikauppa)

kengät – Ecco (saatu)

Huolet ja murheet jäivät hiljalleen taka-ajalle musiikin pauhatessa taustalla. Paniikki-Iina ilmestyy aina, kun suunnitelmat menevät pieleen, ja maalailee rumia kuvia tulevaisuudesta. Onneksi tuon tyypin jyrää pian teho-Iina, joka ottaa ohjat käsiinsä ja järjestää asiat. Vielä ei olla ihan perillä, mutta toivottavasti jo ensi viikolla voin tulla kertomaan, että kaikki on hyvin. Morkkis siitä, että on aikuinen, mutta onnistuu silti ryssimään asiansa näin, on aikamoisen hurja. Se toimikoon motivaationani.

 

Sohvalla chillaillessani keräsin itsevarmuutta ja tankkasin hyvää oloa, jonka voimalla jatkaisin ongelmanratkaisua. Vain reilun tunnin päästä tuon kuvan ottamisesta sain mieheltäni viestin, että Turussa puukotetaan ihmisiä ja ehkä jopa useammassa paikassa. Laukauksiakin on ehkä kuultu. Loppuillasta paha olo alkoi kasaantua. Uutisia ei voinut katsoa, ja kaiken huippu on Facebook, joka jostakin syystä täytti uutisvirtani huonoilla uutisilla. Joku mies hakattiin lasten silmien edessä pikaruokalassa. Natsit tappamassa äitejä vauvoineen. Terrorismi, joka on koko ajan lähempänä omaa perhettä.

Tämä Suomen suuri suru asetti omat ongelmani mittakaavaan, jos siis jotakin hyvää vaikutusta yritän etsiä, mutta on tätä vaikea käsitellä. Mietityttää, onko järkevää asua Helsingissä. Mietityttää myös se, miten omaan lapseen vaikuttaa mahdolliset välähdykset uutisista. Mietityttää ihan kaikki. Joten toivon parempaa huomista meille kaikille. Niin suuressa kuin pienemmässäkin mittakaavassa. ♥

(*kaupallinen linkki)