Hyvää huomenta! Satuitpa siihen juuri sopivasti. Aamujooga alkaakin ihan kohta. Nappaa siitä Räsypala kainaloon ja kävele perässäni nurmikolle. Kolmea eri värivaihtoehtoa edustavat Räsypalat on saatu Finlaysonilta käyttöön, lämpimän aamun sponsoroi Suomen kesä ja kahvin keitin minä ihan itse. Mutta ennen aamukahvia venytellään ja joogaillaan vähän. Levitellään ne Räsypalat siihen apilanurmelle ja kas – siinä meillä on kesäinen joogastudio. Eikö ole hieno? Jo yksi pala riittää, mutta koska me ollaan vierekkäin, laitetaan kaikki kolme kasaan.

Vaatetuksen kannattaa olla aika kevyt, vaikka näin aamusta ei vielä kova helle olekaan. Hitaatkin liikkeet saavat kuitenkin veren kiertämään, joten lämmin tässä tulee. Jos tuntuu, että jostakin kinnaa, älä venytä väkisin. Kuuntele vartaloasi. Mitään, mikä tuntuu pahalta, ei tarvitse jatkaa. Ensin voit vaikka vain istua ja nostaa kädet ylös. Katso sitten kohti taivasta ja hengittele syvään. Sitten voidaan tehdä lyhyt aamujooga, nämä liikkeet ovat esimerkiksi hyviä. Jos tykkäät siitä, että joku ohjaa joogaasi, kannattaa kokeilla tätä keksintöä.

Kun aamujooga on joogailtu, päästäänkin hyvillä mielin aamukahville! Keittelin tummapaahtoiset kahvit, sillä tumma paahto on vatsalle hellempää kuin vaalea. Sekaan lorautin vähän luomukermaa, mutta ei, ei se maistu lehmäntissiltä. Ei tarvitse pelätä. Ja tietysti mustanakin saa juoda! Juodaan kahvit tässä ulkona ja nautitaan vielä hetki raikkaasta kesäilmasta.

Mitä ajattelit tänään puuhailla? Onko viikonlopulle erityisiä suunnitelmia? :)