Useampi tunti siihen meni ja yksi valvottu yö, mutta nyt pääset mukaani matkalle Berliiniin videomuodossa. Nopeatempoiset matkapäiväkirjat eivät kata läheskään kaikkea matkastamme, joten avasin matkapäiviämme vähän tekstitse lisää videoiden yhteyteen. Tälle viikonlopun mittaiselle työmatkalle meidät lennätti Essence, jonka 15-vuotissynttäribileet olivat osa ohjelmaamme lauantaina. Nähtävyyksillekin jäi kyllä aikaa, kun oli tehokas ja mehän olimme.

Toivottavasti tykkäät videoistani! Kaupunki ei tuntunut ihan omalta, mutta viikonlopun fiilis oli koko ajan hyvä. Muista klikata videopäiväkirjat isoiksi, jotta saat nauttia myös pienistä yksityiskohdista. YouTube-kanavani voit tilata täältä, jolloin saat aina ilmoituksen uusista videoista ennen kuin laitan ne blogiini.

Perjantaina saavuimme Berliiniin, tutustuimme hotellin ympäristöön sekä napsimme kuvia postauksiin. Jo ensimmäisenä päivänä huomasimme, että hotellimme ei ole keskustassa, vaan jollakin bilealueella. Taksikuski mainitsi monta kertaa, miten kivoja discoja ja yökerhoja hotellimme lähellä on. Nähtävyyksistä lähinnä hotellia oli Berliinin muuri, muihin paikkoihin olikin kilometrien matka. Testailimme hotellilla saamiamme Essence-meikkejä, niitä näkyy kyllä enemmän vasta kolmannen päivän videolla.

Mitä jäi puuttumaan videolta? Kuvat muurin hienoimmista taideteoksista, mutta ne ovat tulossa blogiin myöhemmin tällä viikolla.

Lauantaina oli Essencen meikkitapahtuma ja varsinainen syntttärijuhlapäivä. Hotelliaamiainen ja koko ravintola, jossa se tarjoiltiin, oli aivan ihastuttava. Söimme aamupalan pitkän kaavan mukaan, kävimme  nopeasti kaupungilla ja sitten meikattavina pinkissä juhlatilassa. Lopulta lähdimme juhlimaan festarityylisille synttäreille Tempodromille. Illalla käväisimme vielä hotellin juhlatilassa, mutta loppuilta meni rehellisesti sanoen hotellihuoneessa töiden parissa.

Mitä jäi puuttumaan videolta? Ennen iltatapahtumaa järjestetty aamupäivän meikkitapahtuma eli synttärietkot, josta tein erillisen postauksen kuvien kanssa.

Sunnuntaina kiertelimme hetken nähtävyyksiä ennen lähtöä. Tässä vaiheessa matkaa suunnittelemattomuus kostautui, sillä mm. Louis Vuittonin liike, josta matkaseuralaiseni ostaa aina matkaoppaan muistoksi, ei ollutkaan sunnuntaina auki. Kuten eivät ostoskeskuksetkaan. Hyppäsimme siis turistibussiin ja loikkasimme ulos aina kiinnostavan pysäkin kohdalla. Oli aika tehokasta tutustumista kaupunkiin. Surullisimmat nähtävyydet jätimme väliin, sillä jo ajatus niistä ja paikkojen näkeminen bussin ikkunasta kuristi kurkkua. Meillä oli teemana hyvän mielen loma ja “ankein” osa sitä oli THE muuri. Niin, ja pissanhaju, joka kaupungissa leijui.

Mitä jäi puuttumaan videolta? Katedraalilla otetut asukuvat, jotka ovat Nooralla muokattavina. Niistä tulee UPEAT! Noora on huikean taitava kuvaaja. :)