OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten tämä joulukuu voi kulua näin nopeasti? Olen mielestäni tuntemistani jouluihmisistä sekopäisimpiä, mutta tajusin juuri, että muilla on ollut joulukuusi sisällä jo ajat sitten. Minulla ei, joten tämä vuosi on vähän säälittävä suoritus meikäläiseltä. Onneksi netistä saa nykyään nopeasti kotiinkuljetuksella lähes mitä tahansa, joten myöhästymiseni oli nopeasti korjattu. Kuusenalusmaton joku tosin heitti aiemmin tänä vuonna roskiin, joten sellainen pitäisi vielä hankkia. Hemtexillä taitaa olla tänään kaikki tuotteet 25% alennuksessa, joten voisin ehkä suunnata sinne etsimään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Punaista väriä käytän joulukuussa lähes päivittäin, jotta fiilis pysyy yllä, mutta elämäni miesten muutaman viikon sairasputki vei vähän tehoja touhotuksestani. Otin vahinkoa tänään kiinni ja joulukuusen hankkimisen lisäksi paketoin ensimmäisiä joululahjoja. Kuvien paperi on tilattu Asokselta samaan aikaan jouluneuleeni kanssa. Mitään teemaa paketeillani ei tänä vuonna ole, keskityin enemmänkin niiden sisältöön. Muutama lahja menee viime metreillä vielä uusiksi, mutta en ota lahjoista stressiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

paita – Pull & Bear

farkut – H&M

kengät – Adidas

Vaikka uudet hiukset ovat auki kivat, kokeilin tänään päivän asuni kanssa kampausta, jota testasin viimeksi pitkillä hiuksilla PING Helsinki -tapahtumassa. Leikkisä kampaus toimi erityisen hyvin hassun paitani kanssa. Tai hassun ja hassun, totuushan siinä seisoo. Asuni paita ja kengät ovat kumpainenkin kirppislöytöjä. Viime kuukausina on ollut todella hyvä kirppismäihä, mutta viimeisimmät korkkariostokset menivät metsään. Lesti ei vaan sovi jalalleni, vaikka kengät olisivat kauniit kuin mitkä. Onneksi kokopunaiset tennarit lohduttavat. En pitänyt näitä sisällä, mutta kun ei ollut ketään ottamassa kuvia ulkona, huijasin vähän, jotta saan nämä esiteltyä teille. Tällaiset yksiväriset Superstarit on ainoat, joita suostun käyttämään. En tykkää niistä, joissa raidat ovat eri värillä. On se tarkkaa touhua. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA