Joulujärjestelyni ovat nyt siinä vaiheessa, että kaikki joululahjat on ostettu. Pahin joulustressi on siis takana, vaikka tiedänkin, että saatan vielä täydentää muutamaa lahjaa. On myös riski, että joudun viime tipassa lahjametsälle, koska mieheni herää jouluun ja lahjaostoksiin yleensä muutama päivä ennen joulua ja siitä vasta kiukuttelu alkaa. Ehkä olisi joulustressittömyyden kannalta fiksuinta, että ostaisin myös miehen suvulle lahjat, sillä totuuden nimissä rakastan etsiä ihmisille sopivia lahjoja. Listasin tänään ylös kaikkea, mitä pitää vielä ennen joulua tehdä joulukuusen tilaamisesta aina joulupöydän tarjottaviin ja lahjojen paketointiin. Seuranani oli helppo lohipasta, jonka kyhäsin nopeasti kasaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lohipasta

250 g pastaa

50 g purjoa

1 rkl voita

1 prk paksua ruokakermaa

1.5 rkl sinappia

200 g kylmäsavu- tai graavilohta

ruukku tilliä

mustapippuria

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laita pasta kiehumaan suolaveteen. Hyvä nyrkkisääntö on, että pastan keitinveden tulee maistua merivedeltä. Valmista pastan kiehuessa kastike kuullottamalla suikaloitu purjo voissa pannulla. Lisää ruokakerma ja sinappia sekä paloiteltu kala ja hienonnettu tilli. Kuumenna kastike ja rouhi sekaan mustapippuria. Valuta kypsä pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon tai kaada sitä pasta-annoksen päälle. Tarjoa heti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvissa näkyvä iso kirja on äitini. Joulukirja on saatu vuonna 1988, jolloin olen ollut 1-vuotias. Olen aina rakastanut selata tuota kirjaa. Pienestä pitäen haaveilin tulitikkuaskeista rakennetusta joulukalenterista, mutta en koskaan muistanut kerätä tyhjiä askeja, joten en saanut tehtyä sellaista. Oli hauska lukea reseptejä jouluruokiin. Eksoottinen ananas oli noina aikoina löytänyt tiensä salaattiin, aika villiä. Nyt palailen kirjan pariin, sillä täydellinen kinkunkuorrutus on vielä löytymättä. Saa vinkata! ;)