Kylmät syysillat pelastaa hyvä TV-sarja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Suosikkisarjojani olen listannut ennen täällä, täällä ja täällä, mutta tällä kerralla keskityn vain tiettyyn kategoriaan. Nyt on jännäreiden ja murhamysteerien vuoro, sillä ne ovat lähellä sydäntäni ja ansaitsevat siksi aivan oman postauksensa.

Hyviä Netflix-sarjoja riittää onneksi vielä moneen postaukseen. Mukana listallani on hyvin vanhoja ja todella uusia sarjoja, ja kuten aina, lisävinkkejä jännityssarjoista otetaan riemulla vastaan kommenttiboksin puolella. Joskus hyvä sarja löytyy jonkun suosituksesta, kun lyhyt kuvaus sarjasta tai mainoskuva ei ole vakuuttanut, joten luotan teihin tässäkin asiassa. Näitä hyviä Netflix-sarjoja ei voi olla liikaa, mutta muidenkin streaming-palveluiden sarjoja katson mielelläni.

  the-killing-poster

The Killing on eräs parhaista sarjoista henkilöhahmojen kannalta. Tämän on sanottu muistuttavan Silta-sarjaa, mutta minusta yhtäläisyyttä ei oikein ole ja Silta-sarja on ehkä murto-osa tästä. Siis viehätysvoimaltaan. Joka kaudella on uusi murha tutkittavana, ja tarinat on mietitty tarkoin, jotta ne koukuttavat. Muistan, kuinka itkin ensimmäisessä jaksossa, kun Rosie Larsenin isä sai tietää tyttärensä kuolleen. Kurkkuani kuristi ja kyyneleet valuivat niin, että harvemmin jännäreissä. Tässä on kerronta uskottavampaa kuin monessa muussa sarjassa.

twin-peaks

Twin Peaks on klassikoiden klassikko, josta on tietääkseni tulossa ensi vuonna elokuva. Jo tuon julistekuvan katsominen kylmää. Katsoin tämän sarjan ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten ja hyvä niin, että sarja vaivaa edelleen. Se jättää paljon tulkinnan varaan ja hämmentää katsojansa. Kaupungin kiltin tytön eli kuvassa poseeraavan Laura Palmerin murhatutkinnat saavat niin hurjia käänteitä, että katsojan on mahdoton arvata niitä. Ensimmäisen kauden puoliväliin asti sarja tuntui vitsiltä ja nauratti, mutta kun toinen kausi päättyi, pysyivät niskakarvat pystyssä seuraavat kuukaudet. KATSOKAA TÄMÄ. Jo ihan yleissivistyksen kannalta.

hyvia-netflix-sarjoja-stranger-things

Stranger Things on uusin näistä sarjoista. Sen ensimmäisellä kaudella oli vain kahdeksan jaksoa ja loppu jäi aika paljon auki. Stephen King -fanina tämä sarja tuntui heti omalta ja jotenkin tutulta. Varsinkin 80-luvun klassikkoelokuvista on lainattu paljon vaikutteita eri kohtauksiin, joten sarjaa katsoessa rypistelee pakostakin otsaansa, kun kohtaus tuntuu yhtäkkiä siltä, että sen on jo nähnyt muualla. Se, onko tämä “lainailu” sitten hyvä vai huono asia, on jokaisen päätettävissä. Juoni tässä on niin hämärä, etten avaa sitä sen enempää kuin että keskiössä on pienen pojan katoaminen. (Kyllä, itkin tässäkin.)

how_to_get_away_with_murder_s02_key_art_poster

How to Get Away with Murder meinasi ensin unohtua listalta, sillä olen odottanut toista kautta Netflixiin niin kauan, etten ensin muistanut koko sarjaa. Siis vaikka tykästyin tähän kovasti! Tähän sarjaan ihastuin poikkeuksellisesti jo luettuani sen juonen. Ideana on, että rikosoikeuden professori houkuttelee opiskelijansa auttamaan häntä kyseenalaisissa asioissa. Tarinaan liittyy murha, ja sarjan aikana nähtävät välähdykset tulevaisuudesta sekoittavat katsojaa aina, kun tämä luulee pääsevänsä kärryille. Nyt niitä jaksoja tänne, sillä tästä on kuulemma tekeillä vielä kolmaskin kausi, vaikka minä olen nähnyt vasta yhden! :D

(kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä)