Menkat. Kuukautiset. Puolukkapäivät. Rättiviikot. Verta, turvotusta, kipua ja ärsytystä. Noin. Nostetaan tabu pöydälle ja ajetaan pois kaikki, joita aiheesta lukeminen ällöttää, hävettää tai tylsistyttää. Te muut, teitä on varoitettu lempeästi. Postauksen aiheena on nimittäin kuukuppi.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki alkoi reilu viikko sitten. Sain yllätyksekseni toukokuun toiseksiviimeisenä päivänä kuukautiseni takaisin. Epätasaisen kierron vuoksi ne katosivat aikanaan muutamaksi kuukaudeksi, jäivät sitten kokonaan pois raskauden vuoksi ja pysyivät pitkään poissa imetyksen ansiosta. Sain nauttia elämästä ilman kuukautisia melkein kolme vuotta, joten olin ehtinyt jo unohtaa tällaisen riesan. Ajattelin, etteivät ne ehkä palaa ennen syksyä, kun hormonitasoni alkavat palautua ennalleen. Eräänä iltana selkäkipuni muuttui oudon polttelevaksi ja muutti osittain vatsan puolelle. Tunnistin pienen miettimisen jälkeen olotilan. Mietin tosin jo, laukaisiko muutamaa päivää ennen vuodon alkamista iskenyt iskias tämän verilöylyn tai kenties toisinpäin. Selkäkipu katosi nimittäin heti ensimmäisenä vuotopäivänä kuin tuhka tuuleen. Kyseessä taisi olla ns. premenstruaalinen iskias, josta löytyy netistä tietoa, mutta suureksi ihmetyksekseni vain englanniksi, vaikka se on muka kovinkin yleinen vaiva.

Jotakin muutakin hyvää tässä tilanteessa on. Pieni osa minusta on odottanut tätä päivää, koska se tarkoittaa, että on aika toteuttaa päässäni muotoutunut suunnitelma. Pieni satunnaisaktivisti sisälläni on päättänyt painaa jokaisen kuukautisilla siunatun otuksen kalloon ajatuksen siitä, ettei ole mitään järkeä täyttää maailmaa tarpeettomalla roskalla. Ei, vaikka side- ja tamponipurkkeihin kuinka piilotettaisiin New Yorkin matkoja tai taikasanoja kuten “biohajoava”. Ei ole mitään järkeä antaa alapäänsä muhia bakteereissa ja limakalvojen joutua kemikaalien tai tehokkaiden imujen armoille. Ei ole mitään järkeä tuhlata rahaa joka kuukausi tai ainakin useita kertoja vuodessa asiaan, johon tarvitsisi käyttää rahaa vain satunnaisesti. Jos  rahaa on liikaa, antakaa se vaikka hyväntekeväisyyyteen. Terveyssiteissä ja tamponeissa ei vaan ole isossa mittakaavassa (ja erikoistapaukset eli kai jonkinlaiset materiaaliallergiat tai vartalon epämuodostumat) poissulkien mitään järkeä.

Ja siinä se nyt on vihdoin. Tämän kuukautistaistelijan joustava, viidestä kymmeneen vuoteen(!) käyttökelpoisena säilyvä ase. Maailman kaunein keltainen kuukuppi. ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

moumou lunette kuukuppi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Onhan teille turha kertoa, että yritys, jonka tuote tämä kuukuppi on, on vieläpä kotimainen? Tottakai tiedätte senkin jo, tiedättehän..?