OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä kuvat ovat eiliseltä. Tänään ei nimittäin enää hymyilytä. Torstai oli kaunis päivä ja kaikkea kivaa tapahtui. Törmäsin ystäviini kaupungilla, pojan flunssa alkoi hiljalleen parantua ja tulevaisuus näytti valoisalta. Kunnes tuli ilta. Katselin kylvyssä reisiäni otsa mytyssä, sillä iho näytti oudolta. Se on muhkuraista, mutta väärällä tavalla ollakseen “vain” selluliittiä. Jalkapohjiani kihelmöi ja pisteli, aivan kuin joku olisi pumpannut ihoni alle litroittain nestettä. Voin vannoa, että jos olisin pistänyt jalkapöytääni neulan, reiästä olisi suihkunnut nestettä ympäri kylpyhuonetta. Yöllä vaimeasta tunteesta pistäväksi kivuksi yltynyt tunne vasemmassa pakarassani sinetöi arvaukseni. Tervetuloa takaisin, iskias! Sinua olikin jo kaivattu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi tänä aamuna oli PT-tapaaminen. Nieleskelin kyyneliä pukuhuoneessa ja tunnustin heti treenin alussa, että nyt ollaan menty takapakkia. Juuri, kun sain itseni innostumaan raakaruuasta, lenkkeilystä ja hyvinvoinnista, kroppani päättää lyödä jarrut päälle. En tiedä, laukaisiko kipeän lapsen kantaminen vai mikä tämän, mutta olo on aika epätoivoinen. PT näytti muutamia liikkeitä, joita voin tehdä lattialla, jotta hermopinne helpottaisi ja aionkin tehdä niitä useasti päivän aikana. Lisäksi äitini suositteli tarkistamaan, että saan tarpeeksi B-vitamiinia. Liikuntajuttuja pitää nyt vähän miettiä, etten tuhoa selkääni enempää virheasennoilla. Seuraavat viikot keskityn siis enemmän ruokapuoleen kuin himotreeniin. Ai, että harmittaako? Tekisi mieli kiroilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olimme miettineet viikonlopulle päiväreissua Porvooseen perheen kesken, mutta suoraan sanoen tuntien istuminen autossa kammottaa. Istumista pitäisi muutenkin välttää ja sitten vielä tuo selkävaiva tähän lisäksi. Ei hyvältä näytä. Tällä menolla pidän huolta, etten tule enää koskaan raskaaksi. Tuntuu, etten selviäisi siitä ehjänä toistamiseen, kun iskias-alttius on hankittuna. Että tallaisia uutisia ennen viikonloppua. Koettakaahan te edes nauttia auringosta. Minä yritän olla syömättä macaroneja, jotka lähettipoika juuri toi ovelleni. Harmittaa niin paljon, että kohta tulee itku. :(

(ikivanha mekko saatu Indiskalta)