Bella-blogien ja Vichyn yhteistyökampanjassa pääsen esittelemään teille paloja arkipäivästäni. Jos Vichyn tuotteet eivät ole ennestään tuttuja, pyytäkää tuotenäyte lähimmästä apteekistanne.

Aamut eivät oikein käynnisty ilman kahvia. Tavallaanhan kofeiini vaikuttaa ihollani aina öisin, sillä tämän testaamani Vichy Idéalia-tuotesarjan yövoiteessa on kofeiinia. Valitettavasti se kuitenkin virkistää vain ihoani eikä oloani. Aamu alkaa siis jättilasillisella vettä, jota seuraa iso kupillinen maitokahvia. Kun sisäinen kosteutus on hoidettu, suoritetaan kylpyhuonessa pikainen kasvopesu, minkä jälkeen kasvoille hierotaan ohut kerros päivävoidetta. Sitten keitellään aamupuuro kaikille perheenjäsenille, jotka sattuvat olemaan kotona. Aamupalan jälkeen on leikkihetki, jonka vietän osaksi tietokoneella sähköposteihin vastaillen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivällä saan yleensä viettää suunnilleen tunnin verran omaa aikaa, kun poika on päiväunilla, joten siinä välissä ehdin yleensä vasta meikata ja laittaa hiukseni. Vichyltä on kampanjan kautta saamieni yö- ja päivävoiteen lisäksi käytössäni myös aiemmin saatu silmänympärysvoide, joka heleyttää silmänaluksia nerokkaalla, valoaheijastavalla koostumuksellaan. Vartalovoidetta käytän sekä vartalovoiteena että käsirasvana, sillä se on ihanan paksua. Juuri sopivaa kohta alkavaan talveen, kun iho uhkaa hilseillä pois.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän aikana ehdin tuskin peiliin katsoa tai edes miettiä ulkonäköäni, joten seuraavan kerran voin panostaa itseeni vasta illansuussa tai myöhään illalla, kun olen menossa nukkumaan. Pojan nukahdettua pesen meikit pois ja rauhallisina iltoina levitän kasvoilleni kosteuttavan naamion tai hoitoseerumin. Olen opetellut uutta rutiinia ja keskityn nykyään levittämään yövoiteen ihan kunnolla iholleni sen sijaan, että vain lätkäisen sen kasvoille ja annan imeytyä. Tämän yövoiteen pahvipakkauksessa on itse asiassa hierontaohje voiteen levittämiseen. Ohjeen avulla pintaverenkierto aktivoituu ja nesteet lähtevät liikkeelle. Tämä kannattaisi jokaisen “silmäpussiäidin” opetella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennen nukkumaanmenoa ihailen vielä nukkuvaa poikaani onnellisena hymyillen, sillä mikään ei kaunista niin kuin hymy. Muistakaa se. Kauniita unia! :)

(teemuki, juomalasit ja lämpörullat saatu)