Niin siinä sitten kävi, että hurahdin joogailemaan enemmänkin. Onneksi tajusin heti kirjoitella tuntemuksiani erilaisista joogatunneista ylös, joten hyvinvointiviikot saavat päätöksekseen joogapäiväkirjat. Muutama suunniteltu postaus väi valitettavasti kirjoittamatta, kun aika ei vaan riittänytkään. Tein kerrankin niin, että käytin vapaa-ajan rentoutumiseen enkä bloggaamiseen. Oli muuten sen arvoista, vaikka blogi vähän hiljenikin. Nyt saatte lukea rentoutushetkieni ajatuksia joogapäiväkirjan muodossa. Kuvat kaivelin vanhoista postauksistani.

joogapäiväkirja

maanantai – DYNAAMINEN HATHA (20 min)

Hatha-tunti kesti vain 20 minuuttia ja noin puolet siitä käytettiin aurinkotervehdyksiin, mutta voi jösses, millainen hiki tunnin jälkeen oli! En olisi uskonut, että näin lyhyt tunti saa naamani niin punaiseksi ja kainalokuopat tulvimaan. Nopeat aurinkotervehdykset tosin ärsyttivät tällä tunnilla, kun on tottunut, että joogassa tekniikka on tärkeämpää kuin nopeus. Nuo kyseiset pikatervehdykset taisivat tosin olla syy siihen, miksi tunnilla tuli niin hiki.

tiistai – JOOGAVAPAA PÄIVÄ

keskiviikko – ASHTANGA (45 min)

Astangajooga on aina ollut suosikkijoogani. Tällä tunnilla ohjaaja taipui sellaisiin asanoihin, että meikäläiseltä tipahti leuka. Sainpahan ainakin asetettua omat tavoitteeni korkealle, kun löysin muutaman asanan, jota en ollut aiemmin edes tiennyt. Tein muutamat asanat helpotettuina versioina ihan suosiolla, mutta tunti oli silti (ihanan) raskas. En suosittele aivan aloittelijoille. Tällä täyspitkää lyhyemmällä tunnilla tehtiin sekä seisoma- että istumaliikkeitä, mikä oli kiva, koska oletin että istumaliikkeet olisi jouduttu jättämään pois tältä tunnilta.

torstai – JOOGAVAPAA PÄIVÄ

perjantai – PILATES (55 min)

Pilates-tunteja olikin jo ikävä Jyväskylän ajoilta. Tunti oli tulvillaan tuttuja liikkeitä. Pilates on siitä ihanaa, että siihen pääsee heti “sisälle”, joten kaikki tunnit sopivat kaikille, kun liikkeet tekee oman tason mukaan. Apuvälineet, joita tunneilla voi käyttää, olivat minulle aivan uusi juttu, mutta onneksi pilatesta voi harjoittaa ilman apuvälineitäkin. Lihakset jumittivat tämän tunnin jälkeen kolme päivää, joten tunti oli todellakin tehokas.

lauantai –  JOOGAVAPAA PÄIVÄ

sunnuntai – NISKA-HARTIAJUMPPA (30 min)

Ah, nyt löytyi ihana tunti! Puoli tuntia venymistä ja vanumista ylävartaloa hellien ja lihasjumeja availlen. Yli puolet tunnista voi tehdä tuolilla istuen vaikkapa työpisteellä, joten tätä voi suositella esimerkiksi työpäivän keskelle kahvitauolle. (Siinä vaiheessa, kun mennään lattialle nelinkontin, voivat kollegat hieman nostella kulmiaan.) Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos työskentelet tietokoneella, ajat autolla pitkiä matkoja tai kannat paljon asioita.

(Yoogaia-jäsenyys saatu)