Se on sitten joulukuu ja aika seota totaalisesta. Olen koko aamupäivän yrittänyt hillitä itseäni, jotta tämä touhu ei lähtisi ihan lapasesta. Piilotin jouluiset tyynyliinat syvemmälle liinavaatekaappiin, asettelin kynttilät sellaisiin paikkoihin, ettei niitä muista sytyttää palamaan, ja viikkasin pikkumiehen tonttulakin hattukasan alimmaiseksi. Ettei se vaan vahingossakaan eksy päähän, tiedättehän? Joulunpunaiset huulipunat ja kynsilakat siirsin kosmetiikkalaatikon perälle. Vielä ei ole aika seota jouluasioista, ensin pitää olla järkevä ja laittaa arki kuntoon. Täytyy päättää muutosta, järjestellä makuuhuone uuteen uskoon, miettiä ensi vuoden työkuviot uusiksi ja päättää vaikka mitä keskeneräisiä projekteja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyykinpesukone tuotti viikonloppuna mukavasti ylimääräistä stressiä, kun se yhtäkkiä kieltäytyi pyörittämästä rumpua enää kierrostakaan. Siinä sitten tuijotin kauhistuneena tuota romua suu auki, sillä pyykkien peseminen loppuun ja varsinkin huuhteleminen minikokoisessa lavuaarissamme ei ollut ihan muutaman minuutin juttu. Pesukoneen hajoaminen on kamalaa, mutta voin kertoa, että vauvaperheessä se saattaa olla maailmanloppu. Onneksi tänään tulee jo uusi kone, niin ylimääräiset sydämentykytykset loppuvat. Tällaisten arkikommellusten vuoksi en onneksi ehdi varmaankaan vielä muutamaan viikkoon miettimään koko joulua. Tänä vuonna en siis aio edellisvuosista poiketen sortua  ns. jouluttamaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

… paitsi että pakko se kai on tunnustaa, että vaihdoin kuitenkin lopulta kylpyhuoneeseemme uuden maton, jotta pesukonemiehen olisi kiva tulla vaihtamaan meille toimiva kone illalla. Joulumatto toivottakoon hänet tervetulleeksi! :D