manse kopio

Moro! Olen ihan pähkinöinä täällä, sillä päätimme naapuritontin Nooran kanssa vaatimattomasti perustaa marraskuussa ihan oman ravintolan. Tosin vain päiväksi. Osallistumme Blogiravintola X -kisaan, jossa yksi onnekas blogitiimi voittaa raaka-aineet ja ammattikokin avustuksen Ravintolapäivän ravintolaansa. Ravintola avataan 15.11. Kellohallin Flavour Studion tiloissa, jonne kuka tahansa voi sitten tulla asiakkaaksi. Odotan kovasti, keitä muita bloggaajia lähtee mukaan kisaan, sillä ilmoittautumisaikaa on vielä jäljellä. Varsinkin Natan ja Kiran ravintolaideat kiinnostaisivat allekirjoittanutta. Toisaalta taas toivon salaa jonkun perustavan vauvansoseravintolan pikkuisille asiakkaille. Vain taivas on kattona, kun tiimit keksivät ravintoloilleen teemoja.

Meidän ravintolamme on nimeltään Manserafla ja teemaa tarvitsee tuskin erikseen mainita. Me molemmat rakastamme Tamperetta, joten ravintolan idea oli selkeä alusta asti. Menumme löytyy tuolta äänestyssivun puolelta ja on mielestämme varsin nerokas ja muuntautumiskykyinen. Noora piirsi meille ihan huikean logonkin. En ole enää aikoihin jaksanut kiinnostua kilpailuista tosissani, mutta nyt tahdon voittaa kovemmin kuin koskaan. Jopa niin paljon, että olen mukana toisessakin kisatiimissäToivottaisimme mieluusti lukijamme tervetulleiksi ravintolaamme, joten jos mansesafka kiinnostaa, äänestä Manserafla kilpailun voittoon TÄÄLLÄ! Jos olet bloggaaja ja päädyt itse osallistumaan kisaan, linkkaa ravintolasivusi kommenttiboksiini. Utelias bloggaaja kiittää jo etukäteen. :)