Eilinen muistetaan maailmankaikkeuden historiassa päivänä, jona törmäsin McDonald´sissa Frendien Rossiin, jäädyin täysin ja kyseinen mies repesi minulle lopulta päin naamaa. Ei muuten, mutta sinä outona hetkenä, kun tunnistin miehen, en ehtinyt tökätä Nooraa tarpeeksi nopeasti, jotta hän olisi huomannut asian. Siksi jouduimme palaamaan paikalle takaisin, jotta Noorakin voi todeta, että mies todella oli kyseinen näyttelijä eikä vain jotakin sinne päin. Ilmeisesti innostumiseni oli aika näkyvää, sillä kun palasimme kurkkaamaan miestä kulman takaa, hän nosti toista kulmakarvaansa ja nauroi meille. Enkä yhtään ihmettele miksi! Tämä säheltämiseni on nykyään aivan omaa tasoaan, melkein hävettää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten siihen asiaan. Muotiviikkojen ensimmäinen näytös, jossa kävimme, oli J. JS Leen. Vaikka en muodin asiantuntija olekaan eivätkä kuvaustaitoni aina riitä tallentamaan upeita kokemuksia, olin onnellinen jokaisesta näytöshetkestä. Liput näytökseen saimme tosiaan Canonin kautta ja henkilökunta oli paikan päällä niin ystävällistä, että kaikkia teki mieli halata. Muutenkin olemme törmäilleet matkallamme aivan erityisen ystävällisiin ihmisiin. Tekisi mieli jäädä tänne asumaan! Tunsin kuuluvani joukkoon erityisesti eilen, kun satoi vettä, että sateenvarjoja oli vain turistijoukoilla. Sade on ihana asia. Ja minä en näköjään pysy alkuunkaan asiassa. Näytöskuvat puhukoon puolestaan.

jjslee1OLYMPUS DIGITAL CAMERAjjslee2

Tänään olisi taas edessä muutama näytös lisää. Tällä kertaa saamme mukaamme vielä Jenninkin! Pitäisi käydä Lontoossa useamminkin, sillä myös Jenni kuuluu niihin bloggaajiin, joiden kanssa meillä vaan klikkasi heti. Sitten joskus, kun olen jälleen varoissani, matkustelen takuulla enemmän. Jo muutaman päivän oleilu muualla tekee kuitenkin ihmeitä vireystilalle ja inspiroi aivan suunnattomasti. Näiden suosikkinäytöskuvieni myötä toivottelen teille varsin rentouttavaa viikonloppua ja lähden kuvailemaan inspiroivia ihmisiä muovitiikkoalueelle. Siellä, jos missä, törmää nimittäin persoonallisiin tyyleihin ja kekseliäisiin pukeutumisideoihin! :)

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA