Taidan olla siitä outo tyyppi, että tykkään keskivertopukeutujaa enemmän hieman levottomista housuista. Tokihan värikkäät farkut ja muut ovat nyt pinnalla, mutta kun tämä minun tykkäilyni on aikalailla ikuista. Kerroin joskus omistavani värikkäitä farkkuja melkein kaikissa sateenkaaren väreissä. Valehtelin kylläkin sen verran, että keltaisen ja oranssin sävyjä en omista ollenkaan. Ainakaan vielä. Ja sinisiäkin kuvasin vain yhdet, koska niiden kohdalla “värikkäiksi farkuiksi” laskemisen raja on erityisen häilyvä.

Lähes kaikki kuvan farkut on saatu Panicilta, yksiväriset pinkit farkut ovat kuitenkin syrjähyppy Zarasta. Vaikka värikkäät farkut menevät taas pois muodista vähäksi aikaa, aion pitää tämän kasan kaappini perällä, sillä joinakin päivinä vaan tekee mieli herättää hieman huomiota housuilla. Arvasittekin jo varmaan tästä alustuksesta, että tänään on juuri sellainen päivä.:)

toppi – Silkki Center

kaulakoru – Antti Asplund

vyö – 2nd hand

farkut – Panic in Paradise (saatu)

kengät – Lanvin for H&M

Noissa ihanissa kengissä on valitettavasti yksi aika iso vika. Otin tämän kuvan niistä aamulla. Ulkona nämä kengät ovat kivat, mutta voi luoja, mikä luisto näissä on matolla! Ei mitään pelkoa, että pysyisi pystyssä paria metriä kauemmaksi. Pitänee hankkia näihin samanlaiset hiekkapaperitarrat päkiöiden alle kuin Jimmy Choo for H&M -malliston kenkiinikin. Tulee paljon halvemmaksi kuin kumipohjien laitattaminen. Varsinkin, kun niitä kumipohjia tarvitsevia kenkiä on eteisessä jo iso kassillinen.

Tämän illan aion löhötä sohvalla komeassa hyvässä seurassa, koska loppuviikon nautin maaseudulla rauhasta ja hiljaisuudesta. Siis tavallaan, koska odottaahan minua siellä maalla yksi kappale aktiivisia kissoja. Voi Finski, miten olenkaan sinua kaivannut, oma uriseva pörröpeppuni!<3

Psst! Yksi Gillette-voittaja on vielä hukassa. Oletko se sinä? Tarkista sähköpostisi!